29 marraskuuta, 2022

Cheri ♡

Moikkamoi!

Ehdin jo luvata viime postauksen kommenttikentässä postaavani pian, mutta tässä sitä taas ollaan! Anteeksi hurjasti viiveestä. Viive johtuu taas kerran alhaisesta nukkeilumotivaatiosta. 😥 Minulla olisi itseasiassa puhuttavaa aiheesta, mutta jääköön se myöhemmäksi. Se ei ole päivän aihe. Päivän aihe on uusin tulokkaani. Uskon, että ainakin useampi teistä jo tietää Cheristä - olenhan esitellyt neitokaisen jo saapumispäivänään Instagramissa ja Pullipsuomen Discord- ryhmässä. Foorumillakin tulokkaasta muistelen maininneeni. 

Ostin siis Instagramista käytettynä Poison Girl's Dollsin vuoden 2014 Cherin. Minulla ei ole ollut haavelistalla punaista Poison Girlin kustomia, mutta tykästyin nukkeen kovasti aiemman omistajan myyntikuvat nähdessäni. Kokonaisuudesta nuken meikki ihastutti minua kovasti. Plussaa oli tietenkin myös alkuperäinen peruukki ja eyechipit.

Sovimme myyjän kanssa kaupoista syyskuun alussa ja maksoin nuken hänelle kahdessa osassa. Lähettämisen suhteen ehdin jo huolestua kun siinä kesti parisen viikkoa, mutta hermoilin kyllä ihan suotta.😅 Olen selvästikin kokenut ihan riittävästi viivästyksiä tänä vuonna..

Cheri saapui 31.10.





Myin mukana tulleet pannat, henkselihousut ja Obitsun pian söpöläisen saapumisen jälkeen. Pannat myin, sillä ne eivät olleet minun juttuni. Henkselihousut ja Obitsu saivat lähteä minua pidempään Instagramissa seuranneille tutun Genshinin päätilini (AR 58, Europe server) vuoksi. Tilanne oli se, että olin kovasti tykästynyt Nahidaan Sumerun Archon Guestin kautta ja todennut, että aion hankkia Nahidan sitten kun hahmon banneri tulee. Se banneri tuli sitten marraskuun alussa. Viimeaikoina vallinneet lyhyemmät versiopäivitykset  ja kaksi peräkkäistä 50/50 voittoa loivat stressiä Nahidan saamisesta. Hävisin siis Event Character - bannerissa alkuvuonna viisi kertaa putkeen, sitten tuli yksi voitto ja taas yksi häviö ja sen jälkeen kuin ihmeen kaupalla voitin kahdesti putkeen. Malttamaton ei vaan voinut odottaa, että joutuuko kokeilemaan rerun- bannerista myöhemmin vai ehtiikö saada tavoittelemansa. Nahida tuli kotiin eli no regrets myynneistä. Se ilo mitä Nahidan saaminen toi oli sen arvoista.😅 Mitä nuken mukana tulleeseen paitaan tulee, sitä en säästänyt. Se oli värjäytynyt keltaiseksi aika pahasti ja motivaationi ei vaan riittänyt puhdistusoperaatioon etenkään kun paita ei olisi jäänyt minulle kuitenkaan. Minulle jäi siis nuken pää eyechippeineen ja peruukki ja se riittää minulle.

Minulla olisi kiinnostusta hankkia uusi peruukki Cherille ja totta kai minun tarvitsee etsiä uusi Obitsukin neitokaiselle. Olen myös suunnitellut ripsien vaihtoa, sillä nuo alkuperäiset eivät ole omaan silmääni ainakaan kovin hyvännäköiset.

Säästän Camélian synttärikuvan ensi kertaan eli tässä kaikki toistaiseksi. Haluan puhua myös paremmin nukkeilumotivaationi tilanteesta ja ajattelin jättää senkin ensi kertaan. Halusin, että tämä postaus olisi vain Cherin. 😊